Työssäni olen päässyt kurkistamaan usean organisaation sisään: päätöksentekoon, vuorovaikutuksiin, rooleihin. Olen alkanut pohtia, mikä se on se kaiken alku ja juuri, mistä se hyvä fiilis työporukkaan syntyy. Kun asiat menee päin Prinkkalaa niin mieluusti syytetään jotakuta muuta, se kuuluisa “joku muu” pilaa aina kaiken, itsellä ei ole mitään osaa eikä arpaa ikinä mihinkään. Vähän kärjistän, mutta kun se asia on nyt vaan niin että jokainen voi vaikuttaa yhteisöjensä (työssä, perheessä, harrastuksissa jne) hyvinvointiin, myös minä ja sinä.
Ihminen on sillä lailla hassu eläin, että positiivinen palaute saa suurimman osan meistä sellaiseen vireeseen että motivaatio paranee, tulee parempi fiilis. Epäonnistumisenkin hetkellä sopivasti lausutut sanat antavat uskoa siihen, että maailma ei romahda yhden vastoinkäymisen myötä, sitten kuitenkaan. Arvostuksen osoittaminen voi aukaista lukkoja toisessa, voi syntyä sellainen luottamuksen ilmapiiri, että uusille asioille hedelmällinen maaperä syntyy kuin itsestään. Se, että jossain asiassa mokaa ei tarkoita että on ihan kelvoton yksilö, vaan jokaisesta löytyy arvostettavia asioita, ihan jokaisesta.
Toisten ihmisten arvostaminen on minun mielestäni hyviin käytöstapoihin verrattava asia. Se, että toista arvostaa ei ole keneltäkään pois, ei ole mitään alistumista ja toisen toimintatapojen tai ajatusten hyväksymistä. Se on enemmänkin tosiasioiden hyväksymistä: että tuolla toisella on tuollaiset ajatukset ja ne ovat ihan sallittuja ja “oikeita” ajatuksia siinä missä muutkin ja muidenkin. Arvostamisella ei siis tarvitse arvottaa vaan oikeastaan vain vastaanottaa. Ei tarvitse arvostella tai arvioida, ei reflektoida tai tuomita. Ei välttämättä tarvitse sanoa edes mitään, joskus se että toinen ihminen kuuntelee on riittävää arvostamista.
Uudenvuodenlupausta pohtiessani, päätin keskittyä arvostamiseen. Arvostan sitä mitä minulla on, mitä ympärilläni on, arvostan muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Koska jokaisen ihmisen ja teon takana on tarina, ehkä useampia, joista me emme aina ihan kaikkea tiedäkään. Yleensä jokaisella meistä on joku syy toimintaamme ja ajatuksiimme, on syitä jotka eivät muille kuulu, eikä sillä syyllä ole niin väliä, koska jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Ihan jokaisella.
Arvostuksen puute taas saa meidät kaivautumaan syvemmälle puolustusasemiin, ei aukene keskusteluyhteys eikä mikään muukaan, kommunikointi vaikeutuu merkittävästi jos alussa lähdetään arvostamattomuuden kelirikkoiselle taipaleelle.
Frank Pappa (lepää rauhassa Heimo “Holle” Holopainen) sanoi TV:ssä aikoinaan “Kosketelkaa toisianne!”. Minusta nyt voisi sanoa “Arvostakaa toisianne”. Kuunteleminen on se ensimmäinen askel, toinen voisi olla “älä tuomitse, ainakaan heti”.
Jatkan tästä aiheesta tulevissa kirjoituksissa, koska arvostamiseen liittyy väkevästi myös päätöksenteko ja kaikenlainen vaikuttaminen yleensä. Yhdessä olemme enemmän ja saamme asioita aikaiseksi, mutta ne keinot millä yhdessätekemistä saadaan tapahtumaan, ne on pahasti hukassa populismin ja vastakkainasettelun hullussa maailmassa.