Tule minua tapaamaan: perjantaina Kokoomus-hulinaa Sellon lavalla

Viimeisiä kampanjapäiviä viedään. Iso kiitos tähänastisista mielenkiintoisista keskusteluista, tsemppauksista ja kommenteista.

Perjantaina meillä on huikeaa menoa koko päivän klo 10-20 Sellolla. Olen Leppävaaran kokoomuksen hallituksen jäsenenä järjestelyhommissa myös mutta tarkoitus on viettää mukava päivä inspiroivia puheenvuoroja kuunnellen ja teitä äänestäjiä kohdaten.

Päivän ohjelma: http://www.espoonkokoomus.fi/tapahtumat/sellon-vaalihulinat/

Näiden nettisivujen kommenttijuttu pelittää todella huonosti. Itseasiassa pyrkimyksenä on ollut, ettei kommenttikenttä ole käytössä, koska sinne tulee järjettömästi roskapostia. Muutama laadukas viesti oli tullut ja pyrin ne poimimaan sieltä, julkaisemaan ja vastasinkin.

Laittakaa lisää kysymyksiä sähköpostilla elina()elinawanne.fi (sulkumerkkien tilalle @) tai soittamalla 050 517 1171.

Minut löytää myös Facebookista: https://www.facebook.com/elinawannekok/

 

Kuntavaalit – mihin menet Espoo?

Kuntavaaliteemoista kysytään minulta paljon. Tähän täytyisi olla sellainen yleisen ihana, kaikkia miellyttävä taivaanrantaa maalaava vastaus kaikille hyvästä Espoosta. Kyllä se on pohjimmiltaan se iso tavoite,

“Kaikille hyvä Espoo tehdään yhdessä”.

Mutta miten, mistäs aloitettaisiin?

 

Koulutus- ja harrastusmahdollisuuksista.
Elinikäinen oppiminen ja harrastaminen, kyllä, erinomaisen keskeistä. Koska uuden oppiminen joko opiskeluna tai harrastuksena tekee hyvä. Onnistumisen tunnetta, hyvän tekemistä, yhdessä tekemistä. Ihan kaikenikäisille. Ja ne koulut, suunnitelmallisesti kuntoon sisäilma, ja lisäksi kiusaaminen kuriin, ihan oikeasti.

 

Yrityksiä ja työpaikkoja.
Elinvoimaisuus merkitsee minulle mahdollisuuksia niin ihmisten kuin liikeyritystenkin hyvinvointiin, kasvuun ja kehittymiseen. Onko Espoossa hyvä yrittää, miten uusia, ulkomaisiakin yrityksiä kaupunkiimme houkutellaan? Millainen on Espoon vetovoima. Onko tarjolla kohtuuhintaista asumista, päiväkotipaikkoja, koulupaikkoja? Entä kansainväliset huippuosaajat, miten heidät ja erityisesti heidän perheensä tarpeet voitaisiin ottaa huomioon paremmin? Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola – alueella sijaitsee Pohjois-Euroopan merkittävin innovaatio- ja teknologiakeskittymä, minun tavoitteeni on että näin myös jatkossa.

 

Viihtyisä ja turvallinen ympäristö.

Olen asunut itse Espoossa vuodesta 1985, eli pienenä tyttönä muutin perheeni kanssa Mankkaalle. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli turvallista, mukavaa aikaa. Sittemmin ehdin asua opiskeluaikana Otaniemessä ja Olarissa, sitten Puolarmetsässäkin ennen Kanadaan muuttoa, ja Kanadasta muutin suoraan Leppävaaraan 9 vuotta sitten.
Nyt kuitenkin Leppävaaraa kun katson niin en koekaan oloani yöaikaan turvalliseksi. Rikostilastoissa Leppävaara on espoolaisittain korkealla, Espoon keskuksen kanssa. Kaupunkisuunnittelulla voidaan merkittävästi vaikuttaa myös turvallisuuteen, siksi Leppävaaran tiivistämisessä tulisi nyt ottaa järki käteen. Viheralueita tarvitaan lisää, koska ulkoilualueet karkaavat kokoajan kauemmaksi asukkailta. Tärkeintä olisi että asukkaat otettaisiin rohkeasti mukaan suunnitteluun, he ovat oman asuinalueensa parhaita asiantuntijoita.

 

(Kuva: hahmotelma vaaliteemoistani)

I <3 Otaniemi

Olin eilen aamulla jakamassa kahvia ja flyereita Alvarin aukiolla Otaniemessä. Otaniemihän on mulle tuttu paikka, aloitin opinnot siellä vuonna 1995, asuin Niemessä soluasunnolla upealla merinäkoalalla vuoden päivät, valmistuin 2001 mutta jäin vielä tutkijaksi muutamaksi vuodeksi tutkijakouluun kunnes perheen perustaminen vei Pohjois-Amerikkaan neljäksi vuodeksi. Palasin hetkeksi takaisin mutta tutkijakoulurahoituksen puutteen vuoksi lähdin töihin ihan muualle, pieneen rakennusalan yhdistykseen. Tein töitä mm. rakentamisen ympäristöasioiden kanssa.

Otaniemeen palasin määräaikaiseen duuniin Aalto-yliopiston alumni- ja yrityssuhdeyksikköön 2013 ja Aalto Future Clubin huikean yhteisön kehittämisen kautta perustettiin kasvuyritys Rapid Action Group Oy 2014, jossa olen siis perustajaosakas sekä operatiivinen johtaja. RAG perustettiin tietenkin Otaniemessä, Urban Millillä.

Ihan siinä ulkona viileästä säästä huolimatta Otaniemen hyvä fiilis sai hymyilemään. Kohtasin ihania PT-fukseja, jotka innokkaasti odottelivat jo fuksiwappua. Keskusteltiin myös kohtuuhintaisista asunnoista, tarvetta on Otaniemessä mutta myös lähialueilla koska eivät kaikki mahdu Otaniemeenkään. Kohtasin useita ulkomaalaisia opiskelijoita, mieleen jäi erityisesti vietnamilainen nainen, joka oli innoissaan että sai nyt ensi kertaa Suomessa äänestää, mutta myös siitä kuin demokraattinen maa Suomi on. Tuolloin en voinut olla mainitsematta, ylpeyttä äänessä, että niin, Suomihan on ensimmäisten maiden joukossa sallinut äänioikeuden myös naisille. Otaniemen kohtaamisista eniten jäi mieleen kohteliaisuus ja ystävällisyys. Suomalaiset nuoretko eivät osaa käyttäytyä? Ja pah. Kuultiin ehdokaskollega Heidin kanssa todella kohteliaita kiitoksia ja ei-kiitoksia. Todella harva käveli sanomatta mitään ohi.

Otaniemi on mun opiskeluajoista muuttunut todella paljon. Pohjois-Euroopan suurin ja merkittävin innovaatio- ja teknologiakeskittymä kasvaa ja kukoistaa. Toivottavasti näin myös tulevaisuudessa!

(Kuva yksityiskohta Otaniemestä muutaman vuoden takaa)

Koulujen sisäilmasta ja ilmapiiristä, ja vähän harrastamisestakin

Kuntavaaleissa yksi teemoistani on koulutus. Olen koulutuksen puolestapuhuja ja puolustaja. Suomalainen koulutusjärjestelmä on huikea innovaatio. Sitä tulee vaalia ja kehittää. Ketään ei saa jättää jälkeen mutta myös lahjakkaat täytyy ottaa huomioon. Hyvät harrastusmahdollisuudet tukevat lasten ja nuorten tasapainoista kehittymistä. Pidän Kokoomuksen tavoitteesta, että kullekin lapselle taattaisiin yksi harrastus.
Sisäilma-asiat tulee saattaa kuntoon

Espoossa on tehty paljon viime vuosina, laadukkaampi prosessi koulujen kunnon tarkkailuun on muotoutunut. Joidenkin valtuutettujen suusta kuuluu jatkuva valitus, että rahaa tarvitaan. Minä en halua, että rahaa syydetään mihinkään, homekouluihinkaan, ilman suunnitelmallisuutta. Ensin tutkitaan voiko korjata fiksusti ja jos ei voi niin maan tasalle ja uutta rakentamaan. Rahat kyllä löydetään rahastoja purkamalla tai vaikkapa lainarahalla. Verojen nostoon en lähde. Väistötiloja tarvitaan jatkuvasti, niitä voisi rakentaa  jo nyt, jotta väistötilaa olisi kun tarve tulee.

 

Kiusaamiseen työkalut ja toimintatavat kuntoon

Olen ymmärtänyt, että kiusaamista esiintyy eri kouluissa erilaista ja eri määrin. Pistää miettimään, miksi. Tiedän alakoululaisten äitinä ja myös koulun johtokunnan jäsenenä että puuttuminen, mahdollisimman varhainen puuttuminen on todella tärkeää. Rehtoreilla on valta kouluissaan mutta varhaisen puuttumisen lisäksi tarvitaan myös pitkää seurantaa ja osapuolten kuulemista uudelleen ja uudelleen. Ei kiusaajalle eikä kiusatulle tule antaa sellaista viestiä että jutellaan vähän ja se on siinä. Oppilashuollolla on iso rooli.

 

Harrastamisesta

Espoo, Suomen 2. suurin kaupunki mutta liikuntarakentamisen takapajula. Espoo itse ei ole aikoihin rakentanut uusia liikunta- ja urheilutiloja (jos ei Keski-Espoon uimahallia lasketa). Urheiluseurat tukiryhmineen ovat urheilurakentamista tehneet, Espoon apu lähinnä lainojen takuita. Miten näin on päässyt käymään. Olen itse Espoon urheiluseurojen edunvalvontaryhmän jäsen ja seuraan tilannetta seurojen arjesta käsin. Nyt suuri huoli on Tuulimäen väestönsuojan ja sen urheilu- ja liikuntatilojen remontti, jonka vuoksi lukuisat harrastajat ja urheilijat joutuvat väistötiloihin.
Olen itse opiskellut musiikkia niin Esbo Bygdens musikskolassa (nyk. Musikinstitutet Kungsvägen), Espoon musiikkiopistossa sekä musiikkiopisto Juvenaliassa. Laadukasta opetusta, hyvät tilat, hienoa yhteismusisointia jne. Tällä hetkellä meillä koko perhe on Juvenalian opiskelijana, lapset puhaltimissa ja minä laulussa.

On todella hienoa, että Espoossa musiikin puolella on päästy laadukkuuteen, mutta milloin samaan päästään liikunnan ja urheilun puolella?

 

(Kuvassa joutsenpari jälkikasvun kera, meidän mökillä viime kesänä aamuhämärissä.)

Koulujen ongelmat kuntoon Espoossa

Homekoulut ovat ongelma, joka tuntuu leviävän käsiin Espoossa. Kuitenkaan nykyinen valtuusto ei syystä tai kolmannesta ole saanut asioita haltuun. Minä toivon, että uuden valtuustokauden alussa tehdään heti selkeä suunnitelma ja kustannusarvio tarvittavista korjauksista. Aikatauluja täytyy nopeuttaa, koska ei ne väistötilatkaan mitään ilmaisia ole. Tai pahimmassa tapauksessa se sairaassa rakennuksessa kasvatustieteiden säilytysfunktiota toimittaen. Yhdenkään lapsen, nuoren tai koulussa työskentelevän ei tule altistua. Kun epäillään, tulee tutkia ja kuunnella oireilevia. Väistötiloja on nyt saatava lisää.

Minä uskon, että rahoituskaan ei tule olemaan haaste. Enkä olisi lähdössä lainkaan veronkorotuspuuhiin. Espoon talous on hyvällä mallilla. Mutta sen tulee myös heijastua asukkaisiin ja heidän hyvinvointiinsa, konkreettisin teoin.

Sen, millaista on sairastua sisäilmasta tietää parhaiten sairastunut.

Olen itse käynyt koulua Espoossa, 3. ja 4. luokka Mankkaanpurossa, 5. ja 6. luokka Jousenkaaressa, 7.-9. luokka Tapiolan koulussa, ja lukion kävin Tapiolan lukiossa. Ei, en sairastunut vielä tuolloin, ehkä altistuin, tai ehkä nuo koulut olivat vielä silloin ihan kunnossa. Opiskelin Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) Espoossa ja valmistumisen häämöttäessä ja valmistuttuani diplomi-insinööriksi osastollamme oli juuri tehty suuri peruskorjaus, pääsimme työskentelemään ihan uusiin, vastaremontoituihin tiloihin. Käytävän lattian pinnoite kuori kummallisesti aina vaan uudelleen mutta se vain korjattiin syytä sen sijaan miettimättä, ja lattian alla olikin kaukolämpöputki vuotanut ja syövyttänyt toisen putken ja paha kosteusvaurio oli syntynyt kuin varkain. Olin onnekas, en sairastunut aivan yhtä pahasti kuin muutama muu, mutta diagnoosi “jos ei nyt aivan astma mutta ainakin vahva astmaattinen taipumus”. Altistumisen jälkeen katupöly ja siitepölyt ovat jokavuotinen ongelma. Minä tiedän, miltä se altistuminen tuntuu, ja sellaista en toivo kenellekään, varsinkaan lapsille, joiden immuunijärjestelmä on osaksi kehittymätön ja joilla on tulevaisuus edessään.

Kaikki lähtee arvostuksesta – tai sen puutteesta

Työssäni olen päässyt kurkistamaan usean organisaation sisään: päätöksentekoon, vuorovaikutuksiin, rooleihin. Olen alkanut pohtia, mikä se on se kaiken alku ja juuri, mistä se hyvä fiilis työporukkaan syntyy. Kun asiat menee päin Prinkkalaa niin mieluusti syytetään jotakuta muuta, se kuuluisa “joku muu” pilaa aina kaiken, itsellä ei ole mitään osaa eikä arpaa ikinä mihinkään. Vähän kärjistän, mutta kun se asia on nyt vaan niin että jokainen voi vaikuttaa yhteisöjensä (työssä, perheessä, harrastuksissa jne) hyvinvointiin, myös minä ja sinä.

Ihminen on sillä lailla hassu eläin, että positiivinen palaute saa suurimman osan meistä sellaiseen vireeseen että motivaatio paranee, tulee parempi fiilis. Epäonnistumisenkin hetkellä sopivasti lausutut sanat antavat uskoa siihen, että maailma ei romahda yhden vastoinkäymisen myötä, sitten kuitenkaan. Arvostuksen osoittaminen voi aukaista lukkoja toisessa, voi syntyä sellainen luottamuksen ilmapiiri, että uusille asioille hedelmällinen maaperä syntyy kuin itsestään. Se, että jossain asiassa mokaa ei tarkoita että on ihan kelvoton yksilö, vaan jokaisesta löytyy arvostettavia asioita, ihan jokaisesta.

Toisten ihmisten arvostaminen on minun mielestäni hyviin käytöstapoihin verrattava asia. Se, että toista arvostaa ei ole keneltäkään pois, ei ole mitään alistumista ja toisen toimintatapojen tai ajatusten hyväksymistä. Se on enemmänkin tosiasioiden hyväksymistä: että tuolla toisella on tuollaiset ajatukset ja ne ovat ihan sallittuja ja “oikeita” ajatuksia siinä missä muutkin ja muidenkin. Arvostamisella ei siis tarvitse arvottaa vaan oikeastaan vain vastaanottaa. Ei tarvitse arvostella tai arvioida, ei reflektoida tai tuomita. Ei välttämättä tarvitse sanoa edes mitään, joskus se että toinen ihminen kuuntelee on riittävää arvostamista.

Uudenvuodenlupausta pohtiessani, päätin keskittyä arvostamiseen. Arvostan sitä mitä minulla on, mitä ympärilläni on, arvostan muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Koska jokaisen ihmisen ja teon takana on tarina, ehkä useampia, joista me emme aina ihan kaikkea tiedäkään. Yleensä jokaisella meistä on joku syy toimintaamme ja ajatuksiimme, on syitä jotka eivät muille kuulu, eikä sillä syyllä ole niin väliä, koska jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Ihan jokaisella.

Arvostuksen puute taas saa meidät kaivautumaan syvemmälle puolustusasemiin, ei aukene keskusteluyhteys eikä mikään muukaan, kommunikointi vaikeutuu merkittävästi jos alussa lähdetään arvostamattomuuden kelirikkoiselle taipaleelle.

Frank Pappa (lepää rauhassa Heimo “Holle” Holopainen) sanoi TV:ssä aikoinaan “Kosketelkaa toisianne!”. Minusta nyt voisi sanoa “Arvostakaa toisianne”. Kuunteleminen on se ensimmäinen askel, toinen voisi olla “älä tuomitse, ainakaan heti”.

Jatkan tästä aiheesta tulevissa kirjoituksissa, koska arvostamiseen liittyy väkevästi myös päätöksenteko ja kaikenlainen vaikuttaminen yleensä. Yhdessä olemme enemmän ja saamme asioita aikaiseksi, mutta ne keinot millä yhdessätekemistä saadaan tapahtumaan, ne on pahasti hukassa populismin ja vastakkainasettelun hullussa maailmassa.

Mistä rahat koulujen ja liikuntapaikkoihin korjauksiin ja rakentamiseen, kun metro…

Osui silmiini kaupunginjohtajan sanomaksi aika rehvakas kommentti metron hinnannousuun (taas) liittyen, että kyllä Espoon talous kestää. (HS 15.11.2016 http://www.hs.fi/kaupunki/a1479103629948 “Metro kallistuu, Espoo kärsii – kaupunginjohtaja Mäkelä: ”Talous kestää tämän””)

Ajoitus oli kyllä monelta osin todella harmittava. Seuraavana päivänä Länsiväylä uutisoi jälleen uudesta koulusta, jossa on sisäilmaongelmat sairastuttaneet opettajia ja oppilaita, väistötilaa etsitään kiivaasti. (Länsiväylä 16.11.2016 http://www.lansivayla.fi/artikkeli/455967-terveysviranomainen-suosittelee-espoolaiskoulu-pois-kaytosta-vaistotiloja-etsitaan )

Koulujen sisäilmasta ja korjauksista on väännetty jo pidemmän aikaa. Remontit viivästyvät, lapset joutuvat opiskelemaan huonon sisäilman tiloissa tai väistämään jossain kilometrien päässä lähikoulusta, erityisesti alakoululaisille on raskasta kun koulumatka on pitkä. Olen mielenkiinnolla seurannut espoolaisten koulujen tilannetta. Tapiolan koulun ja lukion (allekirjoittaneen rakkaita alma matereita kumpainenkin) remontti oli pitkä prosessi mutta jos jotain positiivista niin ainakin oppilaat olivat iältään jo niin vanhoja että heille kulkeminen väistötiloihin ei ollut ylitsepääsemätön ongelma. Keväällä tuli ilmi Jousenkaaren koulun sisäilmaongelmat. Olen käynyt myös Jousenkaarta, ennen kuin se isosti remontoitiin 90-luvulla. Onkohan rempassa mennyt joku pahasti mönkään, kysyy nimimerkki “epätietoinen”. Vai onko normaalia että talo homehtuu suuren peruskorjauksen jälkeen? Missä on rakentajan vastuu?

Nyt oli Espoon päätöksenteossa jo väläytelty mahdollisuutta räjäyttää koulurakennus kokonaan pois ja rakentaa ihan uusi. Muistelen lukeneeni joskus jonkun tutkimuksen (yritän löytää viitteen) jossa päädyttiin siihen että homerakennusta on mahdoton remontoida homeettomaksi. Itsekin sisäilmaongelmista yliopisto-opintojen ja tutkijan uran alkutaipaleella sairastuneena pidän tätä sisäilma-asioista huyolehtimista todella tärkeänä. Ei millään yksilöllä, perheellä, työpaikalla, kaupungilla, Suomella ole varaa sairastuttaa ihmisiä huonolla sisäilmalla. Huonon sisäilman vuoksi sairastuneille ei ole olemassa troppia joka korjaisi tilanteen sairastumista edeltäneeseen tilaan. Senpä vuoksi meillä on Suomessa kasvava määrä ihmisiä, jotka toimivat päivittäin “homekoirina”, ja kärsivät ja reagoivat esimerkiksi julkisissa rakennuksissa oleviin sisäilmaongelmiin.

Pisteenä i:n päälle tänään julkaistu uutinen kertoo että Leppävaaran urheiluhalli pistetty käyttökieltoon. Ja syynä ei siis ole epäilty kosteusvaurio (toivon sydämestäni ettei siellä ole vesivahinkoa), vaan valaistuksen kiinnityksen ongelmat (Länsiväylä 18.11.2016 http://www.lansivayla.fi/artikkeli/456892-leppavaaran-urheiluhalli-kayttokiellossa-viikonlopun-vuorot-peruttu).

Nyt toivotaan, että terveiden koulurakennusten rakentamiseen on Espoolla tulevaisuudessa tarpeeksi rahaa. Ja niitä harrastuspaikkojakin tarvitaan. Molemmat sellaisia ennaltaehkäiseviä toimia, jotka maksavat kyllä itsensä takaisin kun lapsemme saavat kasvaa Espoossa terveiksi ja hyvinvoiviksi kansalaisiksi.

Ehdokkaana Kuntavaaleissa 2017 Espoossa

Halu vaikuttaa espoolaisten arkeen, hyvinvointiin, elämiseen ja olemiseen on vahva. Espoo, Suomen toiseksi suurin kaupunki asukkaineen ansaitsee enemmän: tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Espoota ei huomioida Helsingin kyljessä mediassa tai edes tienviitoissa. Ei ole Espoo x km -tienviittoja varmaan yhtään Suomessa, no kaikkihan tietää missä Espoo sijaitsee…

Espoossa on moni asia todella hyvin. On osaavaa, koulutettua työvoimaa, kansainvälisiä osaajia ja yrityksiä, monessa asiassa ollaan edelläkävijöitä. Espoossa sijaitsee Pohjois-Euroopan suurin teknologia- ja innovaatiokeskittymä.

Mutta on asioita, joissa on parantamisen varaa, ja lisäksi on niitä asioita, joita tulee aktiivisesti kehittää eteenpäin. Ei pidä tuudittautua siihen, että kaikki olisi nyt jotenkin hyvin vaan jatkuvasti pyrkiä parempaan, parempaan Espooseen erityisesti sen asukkaille.

Tässä kolme tärkeintä teemaa juuri nyt:

Turvallisuus ja liikenne – Espoo on turvallinen asua, elää, yrittää ja myös liikkua.

Elinvoimaisuus – Espoo Innovation Garden, tuo Pohjois-Euroopan suurin teknologia- ja innovaatiokeskittymä on huikea taidonnäyte mitä kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden yhteistyöstä voi syntyä. Minun Espooni on niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin osaajien ja yritysten paikka, missä on mahdollista kukoistaa ja menestyä.

Lapset ja nuoret: Koulutus on investointi tulevaisuuteen, koulut kuntoon ja sassiin! Harrastukset taas kehittävät itsetuntoa ja lisäävät hyvinvointia, riittävät tilat ja resurssit taattava nuorten harrastuksiin niin liikunnassa ja urheilussa kuin taiteissa.

Mikä Espoossa mättää, tai loistaa? Pistä viestiä niin jutellaan lisää.

Päivittelen sivuja tässä vaalien lähestyessä. Pysykäähän kuulolla!

 

 

Tavoitteena parempi arki – Ehdokkaana nro 439 HOK-Elannon vaaleissa

Arjen vaikuttaja on nyt liikkeellä tositarkoituksella ja tärkeällä asialla. Huhtikuussa 2016 eli ihan kohtsillään on HOK-Elannon vaalit, joissa valitaan edustajistoon 60 henkilöä.

Yleisenä tavoitteena on asiakasystävällinen, edullinen ja avoin toiminta, minua erityisesti kiehtoo kestävän liiketoiminnan mahdollisuudet ja kokeilukulttuurin tuominen HOK-Elannon toimintaan. Yrityksen tärkein voimavara on sen parissa toimivat ihmiset, niin työntekijät, tuottajat kuin asiakkaat. Ei ole olemassa mitään organisaatiota tai toimintoa jota ei ihminen voisi ohjata, siksi minusta olisi tärkeää antaa ihmisten äänen kuulua paremmin HOK-Elannon toimintaa kehitettäessä. Millainen on Sinun HOK-Elantosi?

Minun ajatuksiani voit lukea lisää vaalikoneen puolelta, sen ja muun tärkeän vaaleja koskevan infon löydät helpoiten osoitteessa osuuskauppavaalit.fi/hok-elanto

Jos haluat keskustella kanssani lisää tai olisiko sinulla joku teema, josta haluaisit minun kirjoittavan, niin otathan rohkeasti yhteyttä. Minut tavoitat sähköpostitse osoitteesta: elina@elinawanne.fi tai Facebookista.

 

-Elina

Kokoomus-Uusimaa nro 439

elinaw

Puhtaus on puoli ruokaa – ajatuksia suomalaisesta ruuasta

Millaista ruokaa sinä haluaisit syödä tulevaisuudessa?

Puhdasta? Luotettavaa? Hyvää? Monipuolista? Eksoottista?

Jo aiemmin olen lukenut suomalaisen maatalouden ahdingosta, traktorimarssin ansiosta aloin tehdä suunnitelmaa, millainen kuluttaja minä haluan olla. Minä haluan, että Suomessa viljellään maata ja kasvatetaan karjaakin. Näillä on ihan luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen vuoksi tärkeä rooli. Toisekseen, Suomessa kuitenkin tiedetään aika tarkkaan mitä sinne pellolle on viety, minä ainakin luotan siihen. Puhtaus on yksi Suomen luonnon ylpeyden aiheista, miksei sitä voisi laajentaa koskemaan myös ruokaa mitä tässä puhtaassa maassa tuotetaan.

Pohjois-Amerikassa asuessa ostin kaikki lihatuotteet luomulihakaupasta, koska pelkäsin heidän norminsa perustuotantoeläimen kohdalla olevan liikaa lääkitty, liikaa ravittu, liikaa kaikkea. Vaikka pelon vastakohta on uteliaisuus niin ravintoasioissa en lähtisi ihan kauhean rohkean utealiaasti kokeilemaan.  Koto-Suomessa ostan punaista lihaa kaupasta harvemmin, meillä liha tulee metsästä vapaana juosseista eläimistä. Ja meillä myös lapset tietää mistä se liha tulee.

Tässä vaiheessa vuotta unelma omasta kasvimaasta nostaa päätään, olisihan se hienoa olla oman elämänsä “herra” jos ravinnosta esimerkiksi puolet tulisi jotenkin oman tekemisen kautta: kasvimaalla kasvattamalla, metsästä metsästämällä, sienestämällä ja marjastamalla. Vai onkohan tämä omavaraisuudesta haaveilu merkki siitä, että olen tulossa vanhaksi.

Siis iso “ei” kituuttamiselle, halventamiselle ja dissaamiselle.

Suurensuuri “kyllä” kotimaiselle, laadukkaalle, puhtaalle ruualle – suomalaiselle osaamiselle sekä ruoka-alan innovaatioille – ja suomalaisille ihmisille, jotka tekevät suomalaisen ruoan kanssa töitä ylpeänä ja innostuneena.

 

 

1 2 3